Ja ääntä riitti lopussa tasoituksen jälkeen. Yleisö lähti kerrankin kunnolla mukaan. Varsinainen Thriller. Koko joukkue pisti kyllä varsinkin alussa ja taas lopussa aivan helvetin hienosti kaiken peliin. Toivola sanoi ennen peliä että Tappara sopii meille paremmin kun JYP koska pelaa fyysistä kiekkoa jossa heitetään enemmän puolustuksen taakse. Mutta Pekkala -Lehterä-Enlund oli kyllä ihan pitelemätön eikä ne kyllä heitä päätyyn. Ne teki kaikki maalit ja syötöt Tapparalle. Pelicansin ykkönen teki neljä maaleista ja jäi selkeästi plussille. Sopanen on korvaamaton tässä kentässä. Tähtinen nousi heti takaisin tasolleen kun Sopanen palasi. Rinkinen - Kauppila - Aaltonen ei pelannut huonosti ja Aaltosella oli alussa hyvä paikka ja Rinkisellä lopussa. Kauppila veti kanssa ihan täysillä. Miinuksille silti koko ketju jäi. Sama juttu Piispasen kanssa. Miinus yhtä jäi tilastoon. Nelosketju pelasi sitten nollapelin. Sekin käy kun muut tekee maalit. Jalvannin maalit on näitä puolustaja-takatolpalle juttuja. Onnistuu kun sinne vaan pääsee hiipimään eikä oma paikka jää ihan hölmösti auki. Hieno taistelupeli ja yksi viime vuosien isoja voittoja. Ottelu oli tasoltaan yksi parhaista tällä kaudella Lahdessa. Tappara ei nimittäin ollut ollenkaan huono.
Nyt oli viihdearvo korkealla eilisessä matsissa. 0-2, 3-2, 3-4 ja lopuksi 5-4. Tätä lisää Mukavasti reilut neljä tonnia yleisöäkin. Tälläisen matsin jälkeen luulisi yleisöä riittävän tiistai Ässät matsissakin.
-All my support to the Pelicans lads-
Pain is temporary, pride is forever